Kirurgit ovat käyttäneet rasvaa rintojen suurentamiseen ja muodon parantamiseen jo yli sata vuotta vaihtelevin menetelmin ja tuloksin. 1980-luvulta lähtien, rasvaimun yleistyttyä, tieteellisiä artikkeleita oman rasvan siirrosta alkoi ilmestyä yhä enemmän. Tekniikasta käytiin pitkä keskustelu turvallisuuden osalta, kunnes Yhdysvaltain plastiikka- ja rekonstruktiivisen kirurgian yhdistys vuonna 1987 yksimielisesti suositteli sitä vastaan. Syynä oli se, että suurin osa siirretystä rasvasta ei säilynyt hengissä ja elimistö reagoi solujen kuolemaan muodostamalla kalkkeutumia, jotka saattoivat vaikeuttaa rintasyövän diagnosointia. Vuosien ajan rintojen rasvansiirto oli tabu.
Samaan aikaan tehdyt muut tutkimukset osoittivat kuitenkin, että kalkkeutumia esiintyy usein myös rintojen pienennyksen ja suurennuksen jälkeen, eikä näitä leikkauksia silti kielletty. Kuvantamisen kehittymisen ansiosta radiologit erottavat nykyään hyvin luotettavasti pahanlaatuiset kalkkeutumat aiempien leikkausten aiheuttamista hyvänlaatuisista. Siksi rasvansiirtoa voidaan käyttää turvallisesti. Rasvan otto, valmistelu ja siirto noudattavat vakiintuneita sääntöjä.
Oman rasvan siirtoa voidaan käyttää puhtaasti esteettisiin tarkoituksiin, kuten tilavuuden lisäämiseen, epäsymmetrioiden tai epämuodostumien korjaamiseen ja rintojen suurennuksen jälkeisen «rippling»-aaltoilun korjaamiseen, tai rekonstruktiivisen kirurgian tukena. Hyvin tehtynä tekniikka vaikuttaa täysin turvalliselta.